perjantai 31. elokuuta 2012

balilaista elämänmenoa

Parhaimpia asioita häämatkallamme oli nähdä ja kokea balilaista elämänmenoa.

 
Se tuoksu Balilla, kun uhrilahjat on laitettu esille.


 
Kanat kaduilla. 




Kyläläisten kantamukset.




Ruokakärryt joka nurkalla.


 
Uskonnollisuus.


Tanssi.


 
Hurja liikenne.



Paikalliset hautajaiset, joissa ruumis poltetaan.


 
Hurjat lastit skoottereissa. 



Koululaiset. 



Itsenäisyyden juhliminen.


 
Balilaiset lapset.


 

 
 
  
Ruoka. 


 Apinat.



Hääturismi.

torstai 30. elokuuta 2012

HBC service Oy - meidän painotalomme

Viime hetken juttuja ennen häitämme oli tulostaa sekä morsiamen tekemä pöytäkartta että vieraskirjalipukkeet.
Päädyimme tässä HBC servicen puoleen. Olipa hyvä valinta!
Saimme nopeaa, ystävällistä ja asiakaslähtöistä palvelua. 
Paperituotteet saimme toivomassamme aikataulussa lomakaudesta huolimatta.

Vieraskirjalipukkeet olivat postikortinkokoiset ja niissä oli valmiiksi kirjoitettu aloituksia, joita vieraiden oli helppo jatkaa: rakkaus on..., paras muistoni hääparista/morsiamesta/sulhasesta sekä terveiseni hääparille... Korteista ei taida löytyä kuvia.

HBC:n tekemä pöytäkarttajuliste on sen verran hieno, että tekisi mieli laittaa se kodin seinälle. Pöytäkarttamme Tenaljissa otettuine valokuvineen näytti siis tältä IKEAn kehyksissä:

kuva: PASI NIKKANEN 

kukkakimput

Inbloomin floristit tekivät morsiamelle ja kaasoille täydelliset kimput.
Morsiamen kimpussa oli greentrickiä, ruusuja ja hortensiaa. Kaasojen kimput oli tehty vaaleanpunaisista neilikoista.





kuvat: PASI NIKKANEN

keskiviikko 29. elokuuta 2012

lopullinen hääbudjettimme

Maksoihan se.
Mutta hääpäivä oli unohtumaton.


kulu summa
pitopalvelu 5 600 €
juhlatilan vuokra 1 980 €
hääpuku + kengät 1 300 €
vihkisormus+ kaiverrukset+kihlojen rodinointi 1 260 €
bändi 1 200 €
juomat Tallinnasta 1 200 €
valokuvaus 1 000 €
kukat 550 €
hampaiden valkaisu 500 €
hääyö 400 €
kaasojen ja morsiamen meikit ja kampaus 330 €
kutsut, menu, ohjelma 300 €
vieraiden kuljetus 380 €
stand-up koomikko 200 €
kasvohoidot 200 €
saketti 190 €
häitä edeltävä yö 190 €
kiitoskortit 160 €
alusvaatteet 100 €
kampaaja+parturi 100 €
ripsipidennykset+huolto 85 €
haitaristi 60 €
morsiusparin venekuljetus 50 €
std- kortit 40 €
käsilaukku 30 €
huomenlahjat
lahjat avustajille
YHT 17 405 €

kuva: PASI NIKKANEN

hääpäivämme aikataulu

Morsian yritti hieman muistella hääpäivämme aikataulua:

6.00 kampaaja-meikkaaja Carita Glohon
9.00 pojat Tenalijihin laittamaan pöytiä paikoilleen ja juomia kylmään 
10.00 valokuvaaja Pasi Glohon
11.00 hääauton koristelu
11.30 pojat pukeutumaan Glohon
12.30 morsiamen äiti ja sulhasen isä vastaanottamaan vieraita Tuomiokirkkoon
12.30 sulhanen ja bestman Tuomiokirkossa
12.40 morsian ja kaasot kävelemään Tuomiokirkolle
13.00 VIHKIMINEN
Kaasot lähtevät vieraiden kanssa kauppatorille ja morsiuspari ja bestman lähtevät Pasin kanssa ottamaan potretteja Aleksille, metroon ja Hakaniemeen
klo 14.00 Tuulispää lähtee
klo 14.30 morsiusparin venekuljetus starttaa Hakaniemestä
klo 14.45 vieraat perillä Suomenlinnassa
15.00 Hääpari saapuu Suomenlinnaan
kaaso toivottaa vieraiden kanssa hääparin tervetulleeksi laulullaan
15.00 Onnittelut ulkona
15.30 Morsiamen äiti kohottaa onnittelumaljan
15.30 Siirtyminen sisälle/pöytiin 
16.00 Tervetuloa!
morsiuspari esittelee vieraat
16.15 Hääateria
alkupalan jälkeen morsiamen äidin ja sulhasen isän puhe
pääruoan jälkeen stand up koomikko Ferrix Hovi
18.00 Hääkakku
kahvin jälkeen kaason ja bestmanin puhe
18.00 bändi rupeaa kantamaan kamoja
18.30 Sikarikerho kokoontuu ulkona
19.00 ryhmäkuvien otto Tenaljin pihalla
20.00 Hääleikkejä 
20.30 Häävalssi, musiikki 1 x 45 minuuttia 
morsiuspari valokuvaukseen Suomenlinnassa
appivanhempien ryöstö
22.00 Häätanssi, musiikkia 1 x 45 minuuttia
23.00 Musiikkia 1 x 45 minuuttia
00.30 morsiuspari kotimatkalle
01.00 juhlapaikka tyhjä- vieraat ulos ja tavarat varastoon
02.00 viimeinen lautta lähti
juhlat jatkuivat mantereella Teatterissa

 kuva: PASI NIKKANEN

tiistai 28. elokuuta 2012

syötiin hyvin!

Pitopalvelumme Share catering hoiti tehtävänsä erinomaisesti. Kiitos heille siitä, että hääpäivänämme me ja vieraamme saimme keksittyä häähumuun, kun he hoitivat tarjoilut ja järjestelyt ammattitaitoisesti. Ennen häitäkin kaikki toiveemme kuultiin ja Share hoiti kaikki asiat ripeästi ja tarkasti. 


 MENU
Katajanmarjalla marinoituja silakoita
Mustapippuri-sitruuna lohta ja hovimestarikastiketta
Savumuikkupiirasta
Viher-versosalaattia ja vadelmavinaigrette
Hunajaista mustajuuri-sinapinsiemenkurkkusalaattia
Kotijuusto-tomaattisalaattia
Saaristolaisleipää ja maalaisleipää, voita
***
Glaceerattua porsaanfilettä
Paahdettuja rosmariinijuureksia
Tummaa punaviinikastiketta















Kuvat: PASI NIKKANEN

menikö kaikki täydellisesti?

Täytyy heti sanoa, että hääpäivämme oli upeampi kuin olimme osanneet edes kuvitella. Kaikki asiat menivät paremmin kuin hyvin.
Vai menikö sittenkään?
Emme tiedä onko fiksua vääntää veistä haavassa, mutta morsian tykkää listoista. Joten tässä listaa asioista jotka olisivat voineet mennä paremmin tai jotka olisimme toivoneet, että ei olisi tapahtunut laisinkaan.

- morsiamella ja kaasoilla meinasi tulla kiire kirkkoon, joten hyvä shampanja jäi hotellilla melkein kokonaan juomatta
- hääparilla ei ollut virsikirjaa kirkossa, joten yritimme muistella virtemme sanoja papin huulilta vaklaten
- papin puhe ei ollut niin henkilökohtainen kuin odotimme 
- emme polvistuneet kirkossa keskellä seremoniaa
- bändille tarkoitetut rahat unohtuivat hotellille 
- vieraat joutuivat sittenkin odottamaan meitä juhlapaikan pihalla
- olisi sittenkin pitänyt tarjota jotain pientä suolaista purtavaa vieraille venematkalla
- Freixenetin pulloista ja kuoharilaseista ei taida olla yhtään kuvaa
- sormuksistamme ei otettu kuvia
- onnittelumaljoja ei juotu ulkona auringossa pihalla vaan vieraat käskettiin äkkiä sisälle 
- servetit olisi pitänyt laittaa juhlavammin kattauksessa
- oliko ruokailu yhtä häsläystä, kun vieraat juoksivat tupakalla kesken kaiken?
- alimmainen kakkupohja oli kuiva
- kakkuun oli tehty rumat rusetit - olisi sittenkin pitänyt laittaa iso kukkapuska buffet-pöytään
- emme ehtineet yhdessä kiertämään pöydissä juttelemassa 
- stand-up ei ollut niin henkilökohtainen kuin odotimme
- olisi sittenkin pitänyt tanssia häävalssia kaikki säkeistöt, nyt tiivistimme sen kahteen
- olisi sittenkin pitänyt laittaa piilopulloja vessoihin 
- meillä ei ollut vieraslahjoja - siideritölkit laitettiin esille kamalaan mustaan ämpäriin
- häihimme tuli kuokkavieras, vaikka hänelle oli jo aikaisemmin ilmoitettu, että tuntemattomat eivät ole tervetulleita häihimme
- yksi vieraistamme pilasi vieraskirjana toimineen taulun kirjoittelemalla sen täyteen sotkua
- ulkotulet unohdettiin laittaa palamaan
- kiireisessä lähtöhetkessä meinasimme unohtaa hankkimamme tähtisadetikut ja kukaan ei tainnut ottaa niistä kuvia kun niistä lopulta muutama ehdittiin saamaan palamaan
- morsiamen hääpuvun helma on hääpäivän jälkeen aivan riekaleina

kuva: PASI NIKKANEN

vieraiden esittely häissä

Emme halunneet vilkutusleikkejä tai että vieraiden pitäisi pomppia ylös tuoleistaan, päätimme, että tutustumisen ja vieraidenesittelyn hoidamme me. Elikkä onnitteluiden jälkeen ennen ruokailua kävimme pöytäkunnittain vieraamme läpi. Kerroimme väliin ehkä hauskoja tai liikuttavia muistoja vieraistamme. Sulhanen taisi olla se pahempi itkettäjä. 
Samalla kävimme läpi mistä minkäkin pöytänumeron luku tuli, suurinta suosiota taisi saada nro. 13= yhteiset Antti Tuiskun keikat.







kuvat: PASI NIKKANEN