perjantai 4. toukokuuta 2012

shampanjalla Hotel Kämpissä

Kävin eilen shampanjalla kanssabloggaajien kanssa. Olipas ihana ilta!

Maistelimme illan aikana keittiömestari Sami Tallbergin valmistamia luomuksia.
 
 


Tallberg vastaa ravintola Signén keittiöstä. Signé on erikoistunut suomalaiseen lähiruokaan, villiyrtteihin ja pohjoismaiseen keittiöön. Tässä juuri pohdin milloin menisimme sulhasen kanssa syömään Signén.
Muita Kämpin yhteydessä olevia ravintoloita ovat moderni japanilainen YUME ja  Brasserie Kämp. Oletteko muuten käyneet syömässä Brasserie Kämpin lasiterassilla? Se on mielestäni mukavan rento - suosittelen. 
Yritinkin varata pöytää brasserien sunnuntaibrunssille, mutta sen suuren suosion vuoksi ensi sunnuntai oli jo täynnä. Mutta brunssin meinaan ehdottomasti käydä testaamassa ennen häitä.


Pääsimme tutustumaan Hotel Kämpin huoneisiin. Pitäisiköhän lähteä sulhasen kanssa lomalle Helsinkiin ja varata yö Mannerheim-sviitistä? Tai mikä mainio idea hääpäivän juhlintaa varten. Pitää pitää Kämpin huonetarjonta ehdottomasti mielessä.
 


Kävimme myös tyttöjen kanssa katsomassa Kämp Span miljöö. Olipas ihanan rauhallinen ilmapiiri, mieluusti sinne olisi jäänyt heti ihaniin hoitoihin. Mutta asiaa helpotti suuresti tieto siitä, että itse pääsen Spahan häitä edeltävänä päivänä, kun yövymme kaasojen kanssa Hotelli Glossa. Joten kaasot huom. muistakaa pakata mukaan sekä salikamat Span kuntosalia varten että saunamyssyt erikoissaunoja (- Eucalyptuksen tuoksuinen italialainen grotto höyrysauna, turkkilainen hammam ja perinteinen suomalainen  sauna) varten. 




Olipas kivaa höpötellä häistä ja muustakin ihanien naisten kanssa. Kyllä taas jaksaa!

8 kommenttia:

  1. Oli kyllä tosi mukava ilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no oli!
      tällaista pitäisi olla useamminkin.

      Poista
    2. Niinpä! Itse en ainakaan pääse/viitsi kovin paljon läheisilleni häähössöttää, niin on aina piristävää tavata muita samojen asioiden kanssa painiskelevia :))

      Poista
  2. Kuntosalikamat, LOL :D Mutta eikö sinne saunaan pääse ilman myssyä?!

    -a-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, muista salikamat. :)
      En keksinyt mitä muuta tarvittaisiin saunaan kuin saunamyssyt. Vihtaa ajattelin, mutta luulen, että siihen eivät anna lupaa. :)

      Poista
  3. Oli ihana nähdä! Voit vitsi, että aika menikin niin nopeasti höpötellessä häistä ja muustakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli ihan mahtavaa!
      Pian uudestaan, mutta sitten joku perjantai, niin voi jäädä pidempään, eikä tarvii miettiä seuraavan aamun aikaista heräämistä töihin. :)

      Poista
    2. Uudestaan! Perjantai voisi olla kyllä parempi, vaikka me sitkeimmät jatkoille lähteneet taisimmekin herätä töihin seuraavana aamuna silmät valvomisesta sikkuralla :)

      Poista