sunnuntai 22. tammikuuta 2012

jotain uutta, vanhaa, lainattua, sinistä ja vaaleanpunaista

Morsiamellahan pitää olla häissä:

Jotain uutta
hääpuku

Jotain vanhaa
kummeilta saatu helmikaulakoru

Jotain lainattua
??

Jotain sinistä
I DO-tarrat kengänpohjiin mahdollisesti


Jotain vaaleanpunaista
kukat
sukkanauha

3 kommenttia:

  1. Mä koitin näitä miettiä ennen häitä, vaikeaa oli. Sitten huomasin hääaamuna, että hemmetti, eihän mulla ole mitään lainattua. Äiti sitten nappasi kampauksestaan yhden helmipinnin ja törkkäsi sen mun nutturaa. Ihan hyvin maastoutui sinne kampaukseen ja hunnun alle, vaikka omat hiushelmet olikin hiukan isompia :). Suosittelen.

    Lainasin myös kaasoltani kesken juhlien geelityynyn kenkääni. Hänellä oli ylimääräisiä ja antoi sitten kun kenkä alkoi loppuillasta hiukan painaa.

    Jotain sinistä oli satiinirusetti, joka oli ommeltu puvun helmaan tyllien sekaan. Oli peräisin polttarivihdasta. Kaasot olivat kiikuttaneet vihdan nauhan liikkeeseen ja siellä olivat kiinnittäneet sen huomaamattomasti pukuun. oli kiva ylläri. Muuten sinistä oli pieni läntti sukkanauhassa.

    Uutta oli puku ja vanhaa korvikset. Siinäpä se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii, mäkin varmaan päädyn lainatun kohdalla tuollaiseen geelityyny vaihtoehtoon. mahtavaa! ei siis pidä ottaa liikaa stressiä tästä asiasta - kaikki hoituu lopulta.

      Poista
  2. Mulla oli siniset alushousut.. :)

    VastaaPoista