tiistai 31. toukokuuta 2011

kynttilöitä

Kynttilöitä? Kyllä!
Loppukesän pimeneviin iltoihin hiukan tunnelmaa.

kuva: Style me pretty

maanantai 30. toukokuuta 2011

Stockmannin hääpalvelu

Sulhasen kanssa kävimme eilen Helsingin Stockmannin hääpalvelussa ihan vaan pikkaisen vilkaisemassa miltä siellä näyttää.
Todella ystävällinen myyjä kertoi muun muassa milloin valikoima on parhaimmillaan, myytävistä merkeistä ja niiden hintatasoista ja miten heillä toimitaan.

En malta odottaa, että pääsen sovittelemaan pukuja.
Ajankohta tälle on luultavasti jo syksyllä.
Nyt tiedän, että ensimmäiseksi tulen ehdottomasti varaamaan sovitusajan Stockmannille.



Täältä pääsee katsomaan Stockmannilla myynnissä olevien valmistajien valikoimia >>

Onko teillä suositella muita erinomaisia morsiuspukuliikkeitä Helsingissä? Stilissima ainakin?

lauantai 28. toukokuuta 2011

hääauto haaveilua

Nyt kun kirkko varmistui, varmistui myös, että tarvitsemme hääauton. Kuten aikaisemmin olenkin blogissa maininnut, haluan hääautoksi ehdottomasti Mercedes-Benzin. 
Toivemalli on tosin nyt muuttunut... Näimme nimittäin Helsingin liikenteessä alla olevan kaltaisen mahtavan avomersun ja rupesimme pohtimaan, jos lähtisimmekin kirkosta "William&Kate"-tyyliin.


Aikaisemminhan morsian halusi jotain tämän tyyppistä:



perjantai 27. toukokuuta 2011

hei hei NJK

Juhlapaikan suhteen pysyimme ykkös vaihtoehdossamme.
NJK vapautui siis jollekin sitä enemmän haluavalle.

Kirkko, juhlapaikka ja valokuvaaja siis done!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Vihkiaikanne

Odotettu sähköpostiviesti tuli vihdoin tänään. Usean viikon jännitys kohosi huippuunsa, kun avasin viestiä.

Paikka: Helsingin Tuomiokirkko

Onnenkyyneleet taisi tällä morsiamella vieriä poskelle.

Saimme 1. toiveemme! Jätimme yhteensä 13 toivetta samalle päivälle eri kirkkoihin ja eri kellonajoille.

Ihana ja meille tärkeä asia ratkesi. Nyt innolla suunnittelemaan häiden yksityiskohtia.

maanantai 23. toukokuuta 2011

juhlapaikaksi NJK?

Olemme maksaneet jo varausmaksun tietystä juhlapaikasta, joka täytti tärkeimmät kriteerimme. Juhlatila on niin avara, että kaikki noin 100 vierasta mahtuvat samaan tilaan, iso tanssilattia, paikan kauneus, juhlatilaan voi viedä omat juomat jne. jne. Valitettavasti valitsemassamme juhlapaikassa on miinuksiakin, kuten sen fyysinen sijainti. 



MUTTA nyt tämä morsian rupesi miettimään juhlapaikka asiaa uudestaan, sillä NJK:lta oltiin yhteydessä, että meillä on vielä alustava varaus heille. 
Kävimme katsomassa ravintola NJK:ta viime kesänä ja talohan on mielettömän kaunis ulkoapäin. Tämä morsian ei tosin tykästynyt itse keskisaliin, jossa meidänkin tapauksessa kaikki vieraat olisivat. Keskisaliin mahtuu yli 100 ihmistä istumaan. Mutta miten paljon saaliin jäisi tilaa bändille ja tanssimiselle? Ruokahan NJK:lla on taivaallista, mikä sopisi meille, jotka rakastamme hyvää ruokaa. Ja onkohan sisustus vähän liian merihenkinen meidän makuun?





Lupasimme tehdä viimeisen päätöksen tämän viikon aikana...

kaunista...




Lisää kuvia näistä kauniista häistä täältä >>

torstai 19. toukokuuta 2011

vaaleanpunainen kakku

no tässä kakussa olisi ainakin sitä jotain vaaleanpunaista.
Mutta onko vähän liikaa?

kuva: Style me pretty

maanantai 16. toukokuuta 2011

suosikki hääkuvia

Tällaisia tunnelmia toivon meidän hääpotreteilta. Kaunista!


kuvat: Sakari Röyskö

suloinen kakku

söpö kakku!
ei huono vaihtoehto laisinkaan.

kuva: ruffled

löytyi!

Tässä on nyt juuri sitä tyyliä, mitä tämä morsian toivoo meidän juhlapaikalta.
Erityisesti tuo ylimmäinen kuva on se juttu!


kuvakollaasi: networked blog

oih, rakastan kukkia!






kuvat: project wedding

tiistai 10. toukokuuta 2011

perjantai 6. toukokuuta 2011

minkälaisia kukkia on tarjolla loppukesällä?

Morsiamelle iski tänään stressi. Olisiko sittenkin pitänyt valita hääpäiväksi, jokin alkukesän päivä? Onko loppukesästä tarjolla miten laajasti erilaisia kukkia? Pioneita tämä morsian ei ainakaan saa enään loppukesänsä häihin. Mistä muista unelmiensa kukista morsian joutuu luopumaan?

Sitten kun löydämme sopivan floristin, ajattelin mennä hänen luokseen alla olevien referenssikuvien kanssa. Näitä kuvia kuin katselee, niin huomaa, että melko romattinen tyyli tätä morsianta viehättää. Eihän se niin pitänyt olla, haluamme modernit häät. Saa nähdä minkälaiset kukat häihimme lopulta saamme.
 


 

 

 

 

 


 

 

Morsiandieetti - tuloksia näkyy jo

Jei - tämän morsiamen paino on lähtenyt laskuun! Seuraava tavoite onkin saada paino alkamaan uudella kymmenellä.

Töitä tämä kyllä vaatii, mutta onneksi morsiamen elämäntilanne on sellainen, että päivistä löytyy hyvin aikaa liikunnallekin.
Tämän viikon treenikalenteri näyttää täältä:
- ti spinning klo.7.00
- ke syvävenyttely ja Groove
- to muokkaus
- pe step ja/tai Groove
- la pyörälenkki sulhasen kanssa
- su jotain rankkaa ennen äitienpäivä illallista

Paljon on vielä tehtävää: painonpudotus, vatsan ja käsien kiinteyttäminen ja yleisen energiatason kasvattaminen.

Suosittelen, jokaista hankkimaan itselleen oman personal trainerin. Toki itsekkin tiesin aikaisemmin, että minun pitää liikkua paljon ja syödä terveellisemmin. Mutta personal traneiriltä saa juuri itselle sopivia reilistisia ja hyödyllisiä vinkkejä ja ohjeita. Lisäksi toiminta on säännöllistä, kun minun pitää esimerkiksi kahden viikon välein raportoida mitat "coachille". Hän kannustaa hyvistä saavutuksista ja neuvoo, jos tulee lipsumisia, kysymyksiä tai epätoivoa.

Tästä on hyvä jatkaa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

miesvieraille sikareita

Erityisesti morsiamen suvun miehillä on tapana juhlissa polttaa sikarit, joten varmasti meidän häissä miehet piipahtavat yhdessä sikarilla jossain vaiheessa illan aikana. Sulhanen sai nyt tehtäväksi hankkia personoidut sikarit.